Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille
Saimaan Syöpäyhdistys ry
Vapaaehtoinen saattohoidon tukihenkilö tarjoaa kuuntelevan korvan ja myötätuntoa. Tukihenkilö voi auttaa ylläpitämään toivoa ja löytämään voimavaroja haastavassa elämäntilanteessa. Vaikka saattohoidolla tarkoitetaan kuolemaa lähestyvän ihmisen hoitoa, tukisuhde voidaan aloittaa heti, kun tiedossa on, ettei syöpä parane. Monet meistä voivat haluta säästää läheisiään huolelta, minkä takia tukihenkilölle saattaa olla helpompi puhua. Saattohoidon tukihenkilöt ovat koulutettuja sekä vaitiolovelvollisia. Kaikki keskustelut tukihenkilöiden kanssa ovat luottamuksellisia. Tukihenkilöt eivät ota kantaa tuettaviensa hoitosuunnitelmiin eivätkä korvaa hoitajia. Tukitapaamisten sisältö suunnitellaan tuettavan tarpeiden mukaisesti ja iso osa kohtaamisesta on keskustelua. Tukihenkilöä voi tavata kasvotusten esimerkiksi yhdessä ulkoillen tai yhdistyksemme toimitiloissa, puhelimitse tai verkossa. Voit tiedustella tukihenkilöä itsellesi, läheisellesi tai potilaallesi ottamalla yhteyttä sinua lähimpään Saimaan Syöpäyhdistyksen toimipaikkaan. Palvelemme Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon kunnissa sekä Heinolan seudulla.Palvelemme arkisin klo 9–14, sovitusti myös muina aikoina. Toimistokäynneille suosittelemme tekemään ajanvarauksen.
Toimi näin
Palveluun ei tarvitse ilmoittautua. Sähköpostiosoitteesta saimaa@sasy.fi saat lisätietoa palvelusta Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille.
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on tarkoitettu 18–99-vuotiaille.
Palvelu on tarkoitettu alueiden Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Hartola, Heinola, Heinävesi, Joroinen ja Sysmä asukkaille.
Yhteystiedot
Lisätietoa palvelusta Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille
Puhelinasiointikanavasta saat lisätietoa palvelusta Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille.
+358 5 451 3770
Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille -palvelun järjestämispaikka, Lappeenranta
Palvelupaikka on Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille -palvelun järjestämispaikka.
Lappeenrannan toimipaikka, sairaanhoitaja Jaana Lemetyinen
puh. 0400 728 192
jaana.lemetyinen@sasy.fi
Käyntiosoite
53100 Lappeenranta
Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille -palvelun järjestämispaikka, Mikkeli
Palvelupaikka on Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille -palvelun järjestämispaikka.
Mikkelin toimipaikka, sairaanhoitaja Liisa Kautto
puh. 040 767 4048
liisa.kautto@sasy.fi
Käyntiosoite
50100 Mikkeli
Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille -palvelun järjestämispaikka, Pieksämäki
Palvelupaikka on Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille -palvelun järjestämispaikka.
Pieksämäen toimipaikka, sairaanhoitaja Jaana Jormakka
puh. 040 767 4043
jaana.jormakka@sasy.fi
Käyntiosoite
76100 Pieksämäki
Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei parane -palvelun järjestämispaikka, Savonlinna
Palvelupaikka on Tukihenkilö sinulle, jonka syöpä ei parane -palvelun järjestämispaikka.
Savonlinnan toimipaikka, terveydenhoitaja Janna Puurunen
puh. 040 767 4033
janna.puurunen@sasy.fi
Käyntiosoite
57100 Savonlinna
Lisätietoa palvelusta Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille
Verkko-osoitteesta saat lisätietoa palvelusta Tukea parantumatonta syöpää sairastaville ja läheisille.