Siirry sisältöön

Sairaalaopetus

Lahden kaupunki

Sairaalaopetusta järjestetään lasten- ja nuorisopsykiatrisissa, neurologisissa, foniatrisissa tai somaattisissa tutkimuksissa tai hoidossa oleville oppilaille. Opetuksen aloittamisesta päätetään yhteistyössä sairaalakoulun, hoitohenkilökunnan ja potilaan huoltajan kanssa.

Tavoitteena on, että oppilas voi siirtyä sairaalahoidon loputtua takaisin omaan kouluunsa.

Sairaalakoulun henkilökunta tekee yhteistyötä huoltajan, hoitohenkilökunnan, muiden tarvittavien ammattihenkilöstön ja oppilaan oman koulun kanssa.

Sairaalaopetus sijaitsee Kanervikon koulussa Lahden perusopetuksen järjestämänä.

Maksullisuus: Palvelu on maksullinen
Alue: Lahti
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Erikoissairaanhoidossa olevan oppilaan opetus järjestetään ensisijaisesti oppilaan omassa koulussa tai esiopetuksen järjestämispaikassa, johon oppilas on otettu. Oppilaalle järjestetään opetusta ja tukea siinä määrin kuin se hänen terveytensä, pedagogiset erityistarpeensa ja erikoissairaanhoidon hoidolliset ja kuntoutukselliset toimenpiteet huomioon ottaen on perusteltua. Oppilaan opetus järjestetään sairaalaopetuksen koordinoimana

Yhteystiedot

asioi paikan päällä

Kanervikon peruskoulu

Kanervikon koulu on Lahden kaupungin erityiskoulu, joka toimii Päijät-Hämeen keskussairaalan lähistöllä uusissa tiloissa. Koulumme on tarkoitettu keskussairaalan lasten- ja nuorisopsykiatrian peruskouluikäisille asiakkaille sekä muille pitkään hoidossa oleville lapsille ja nuorille. Koulumme oppilaat ovat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kunnista. Kanervikon sairaalakoulussa opiskellaan jokaiselle oppilaalle määritellyn yksilöllisen hoito- tai tukijakson ajan.

Keskustan opetuspiste toimii osoitteessa Aleksanterinkatu 24 B (2. kerros), 15140 Lahti. Opetuspiste on tarkoitettu Nuorisopsykiatrian poliklinikalla hoidossa oleville peruskouluikäisille oppilaille.

Koulutyön lähtökohtia ovat:

  1. sairaalakouluun tulevien lasten ja nuorten erityisluonne
  2. lasten ja nuorten terveydentila
  3. yleiset lasten ja nuorten sosioemotionaaliseen kehitykseen ja kasvuun liittyvät lainalaisuudet
  4. oppimispsykologiset tekijät ja mahdollisimman laaja pedagoginen keinovalikoima

Käyntiosoite

Hoitajankatu 3 C
15850 Lahti

Puhelinnumerot

Palveluajat:

Koulupäivinä klo 8-15
Ma–pe 08:00–15:00