Perusopetuksen iltapäivätoiminta
Lahden kaupunki
Iltapäivätoiminta tarjoaa lapselle turvallista ja tervettä kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa.
Toiminta tukee kodin ja koulun kasvatustyötä sekä oppilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Lahdessa iltapäivätoimintaan voivat osallistua 1.–2. -luokkien oppilaat sekä muilta vuosiluokilta oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös.
Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.
Kunta vastaa iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen. Iltapäivätoimintaa järjestetään 4 – 5 tuntia päivässä ja palveluntuottajasta riippuen klo 16:een – 17:ään. Toimintaa järjestetään kouluissa tai koulun lähellä olevissa tiloissa koulupäivinä. Toimintaa ei tarjota koulujen loma-aikoina eikä lauantaikoulupäivinä.
Iltapäivätoiminnasta peritään kuukausimaksu, johon sisältyvät ohjattu toiminta, välipala, tarvikkeet ja tapaturmavakuutus.
Perusopetuksen viranhaltijan iltapäivätoimintaanottopäätös on peruste iltapäivätoiminnan kuukausimaksun perimiselle. Lahden kaupungin sivistyslautakunnan päätöksen (21.5.2024/61 §) mukaisesti perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan kuukausimaksu on 1.8.2024 alkaen 120 euroa/kk päivittäisestä toiminnasta.
Toimi näin
Iltapäivätoimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan ensisijaisesti sähköisesti Wilman kautta. Tuleville ekaluokkalaisille paikkaa haetaan samoilla huoltajan tunnuksilla kuin ekaluokalle ilmoittautumisessa.
Myös yksityisiin iltapäivätoimintapaikkoihin haetaan sähköisesti Wilman kautta.
Sen sijaan hakuaikojen ulkopuolella paperiset hakemukset toimitetaan palveluntuottajan osoitteeseen, samoin toimitaan jos sähköinen hakeminen ei onnistu.
Päätökset toimintaan ottamisesta postitetaan kesäkuun loppuun mennessä. Kuluvan lukuvuoden iltapäivätoimintaan voi hakea pitkin vuotta, paperisella hakulomakkeella ja hakemukset otetaan huomioon saapumisjärjestyksessä.
Yhteystiedot
Wilma Lahti
Wilma on oppilaitoksen hallinto-ohjelman www-liittymä.
Opiskelijat valitsevat Wilmassa kursseja, seuraavat suorituksiaan, lukevat tiedotteita ja viestivät opettajien kanssa.
Opettajat syöttävät Wilman kautta arvioinnit ja poissaolot, päivittävät henkilötietojaan ja viestivät opiskelijoiden ja huoltajien kanssa.
Huoltajat seuraavat ja selvittävät Wilman kautta opiskelijan poissaoloja, viestivät opettajien kanssa ja lukevat koulun tiedotteita.
Wilmaa käyttävät myös oppilaitoksen henkilökunta, johto sekä työpaikkaohjaajat.
Ahtialan koulu
Ahtialan koululla on kaksi toimipistettä, kun Kivijärven kyläkoulu hallinnollisesti toimii Ahtialan peruskoulun Kivijärven toimipisteenä.
Yksikössä annetaan opetussuunnitelman mukaista opetusta yleisopetuksessa vuosiluokilla 1-9. Yleisopetuksen lisäksi yksikössä on alueellisen erityisen tuen luokkamuotoista opetusta vuosiluokille 7-9. Ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille järjestetään iltapäivätoimintaa yksikössä.
Puhelinnumerot
+358 44 416 3337
Palveluajat:
Alasenjärven peruskoulu
Koulussa annetaan opetussuunnitelman mukaista opetusta yleisopetuksessa vuosiluokilla 1-6. Yleisopetuksen lisäksi yksikössä on alueellisen erityisen tuen luokkamuotoista opetusta vuosiluokille 1-6. Koululla järjestetään myös ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille iltapäivätoimintaa. Koulu saa uudet tilat lähivuosina. Väistötilat sijaitsevat kolmessa eri toimipisteessä. Kunnaksen toimipisteessä toimivat vuosiluokat 1-5, Ahtialan toimipisteessä luokat 5-6 ja Itäisellä toimipisteellä luokat 1-4.
Myllypohjan koulu on yhdistynyt 1.8.2021 Kunnaksen koulun kanssa uudeksi Alasenjärven peruskouluksi.
Puhelinnumerot
+358 50 311 1610
Palveluajat:
Kanervikon peruskoulu
Kanervikon koulu on Lahden kaupungin erityiskoulu, joka toimii Päijät-Hämeen keskussairaalan lähistöllä uusissa tiloissa. Koulumme on tarkoitettu keskussairaalan lasten- ja nuorisopsykiatrian peruskouluikäisille asiakkaille sekä muille pitkään hoidossa oleville lapsille ja nuorille. Koulumme oppilaat ovat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kunnista. Kanervikon sairaalakoulussa opiskellaan jokaiselle oppilaalle määritellyn yksilöllisen hoito- tai tukijakson ajan.
Keskustan opetuspiste toimii osoitteessa Aleksanterinkatu 24 B (2. kerros), 15140 Lahti. Opetuspiste on tarkoitettu Nuorisopsykiatrian poliklinikalla hoidossa oleville peruskouluikäisille oppilaille.
Koulutyön lähtökohtia ovat:
- sairaalakouluun tulevien lasten ja nuorten erityisluonne
- lasten ja nuorten terveydentila
- yleiset lasten ja nuorten sosioemotionaaliseen kehitykseen ja kasvuun liittyvät lainalaisuudet
- oppimispsykologiset tekijät ja mahdollisimman laaja pedagoginen keinovalikoima
Puhelinnumerot
Palveluajat:
Kartanon peruskoulu, Kankaantien toimipiste
Kartanon peruskoulu toimi Lahdessa Villähteellä kahdessa toimipisteessä: Kankaantien toimipiste (ent. Villähteen koulu) ja Kärrytien toimipiste (ent. Erstan koulu). Kartanon peruskoulun Kankaantien toimipiste on 1 – 6 luokkien alakoulu. Koulussa annetaan opetussuunnitelman mukaista yleisopetusta vuosiluokille 1-6. Alakoulun yhteydessä toimii myös esikoulu, jossa eskarilaisia noin kaksikymmentä.
Kartanon koulussa vuonna 2019 ja sen jälkeen ensimmäisellä luokalla aloittavat oppilaat voivat valita kolmannelta luokalta alkavana A2-kielenä espanjan, saksan, venäjän tai kiinan. Kiinan kielen opetus järjestetään yhteisesti kaikille lahtelaisille kiinan valinneille oppilaille etäyhteydellä.
Puhelinnumerot
+358 40 766 1664
Palveluajat:
Kartanon peruskoulu, Kärrytien toimipiste
Kartanon peruskoulu toimi Lahdessa Villähteellä kahdessa toimipisteessä: Kankaantien toimipiste (ent. Villähteen koulu) ja Kärrytien toimipiste (ent. Erstan koulu). Kartanon peruskoulun Kärrytien toimipisteessä toimivat alakoululuokat 1 – 6. Lisäksi järjestetään perusopetuksen mukaista iltapäivätoimintaa.
Kartanon koulussa vuonna 2019 ja sen jälkeen ensimmäisellä luokalla aloittavat oppilaat voivat valita kolmannelta luokalta alkavana A2-kielenä espanjan, saksan, venäjän tai kiinan. Kiinan kielen opetus järjestetään yhteisesti kaikille lahtelaisille kiinan valinneille oppilaille etäyhteydellä.
Toimimme vuonna 2002 käyttöön otetussa, laajennetussa ja saneeratussa rakennuksessa. Samassa pihapiirissä on käyty koulua vuodesta 1901 alkaen.
Painotamme hyvää perusopetusta, monipuolisten oppimistaitojen harjaannuttamista ja toisten kunnioittamista.
Puhelinnumerot
+358 44 790 9318
Palveluajat:
Kirkonkylän peruskoulu
Kirkonkylän peruskoulu sijaitsee Nastolan alueella. Koulumme on 1. – 6. luokkien alakoulu. Koulun tiloissa työskentelee myös eskariryhmä ja maahanmuuttajien valmistavan opetuksen ryhmiä.
Koulun arvot: Toivo, kunnioitus, yhteistyö.
Puhelinnumerot
+358 40 725 4634
Palveluajat:
Kivimaan peruskoulu
Koulussa annetaan opetussuunnitelman mukaista opetusta yleisopetuksessa vuosiluokilla 1-9. Yleisopetuksen lisäksi yksikössä on alueellisen erityisen tuen luokkamuotoista opetusta vuosiluokille 1-9. Ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille järjestetään iltapäivätoimintaa yksikössä.
Puhelinnumerot
+358 50 398 5109
Palveluajat:
Kärpäsen peruskoulu
Kärpäsen koulu on 1. – 9. luokkien yhtenäiskoulu, jossa on myös esiopetusryhmä. Kärpäsen peruskoulu on yksi Lahden monimuotoisimpia kouluja. Meillä on yleisopetusta, esiopetusta, alueellisia erityisen tuen pienryhmiä sekä maahanmuuttajien valmistavaa opetusta. Kärpäsen koulussa on mahdollista valita yläluokilla 7. – 9. kuvataiteen painotettua opetusta.
Puhelinnumerot
Palveluajat:
Liipolan monitoimitalo Onni
Liipolan monitoimitalo Onnissa toimii mm. Lähteen peruskoulu, Liipolan päiväkoti, Liipolan kirjasto.
Monitoimitalossa on vuokrattavia kokoustiloja sekä liikuntasali, joka palvelee koulun ja päiväkodin lisäksi kaupungin asukkaiden harrastustoimintaa.
Kokoushuoneissa on käytettävissä dokumenttikamera, tietokone ja taulu-TV. Muissa tiloissa on videotykki, dokumenttikamera ja tietokone. Esitystekniikkaan on mahdollista yhdistää myös omia laitteita.
Monitoimitalossa järjestetään erilaisia kansalaisopistojen kursseja esimerkiksi kädentaitojen tiloissa. Liikuntasalissa toimii useita liikuntaryhmiä.
Puhelinnumerot
+358 50 559 4022
Verkkosivut
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Monitoimitalo Onni verkkosivu
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Lähteen koulu Liipolan toimipiste verkkosivu
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Liipolan kirjastopiste verkkosivu
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Liipolan päiväkoti verkkosivu
Lotilan peruskoulu
Lotilan koulu sijaitsee Lahden keskustan tuntumassa. Koulussa annetaan yleisopetusta, musiikin painotettua opetusta ja luokkamuotoista erityisopetusta.
Puhelinnumerot
Palveluajat:
Lähteen peruskoulu
Eteläisessä Lahdessa sijaitseva peruskoulu, jossa annetaan perusopetusta 1. - 9. vuosiluokilla sekä perusopetuksen mukaista iltapäivätoimintaa.
Kouluun kuuluu kaksi toimipistettä. Lähteen koulu toimii uusissa monitoimitalo Lähteen tiloissa. Koulussamme opiskelee 1. – 9. luokilla 950 oppilasta. Lähteen koulun Liipolan toimipiste sijaitsee monitoimitalo Onnissa. Se on 190 oppilaan, 1. – 4. luokkien alakoulu.
Käyntiosoite
15610 Lahti
Lisätietoja: Lähteen koulu
Käyntiosoite
15500 Lahti
Lisätietoja: Lähteen koulun Liipolan toimipiste
Puhelinnumerot
Palveluajat:
Monitoimitalo Jalo
Monitoimitalo Jalossa toimii koulu, päiväkoti, kirjasto ja alle kouluikäisten kerho. Monitoimitalossa on vuokrattavia kokous- ja luokkatiloja sekä liikuntasali, joka palvelee koulun ja päiväkodin lisäksi kaupungin asukkaiden harrastustoimintaa, esimerkiksi kansalaisopistojen kursseja kädentaitojen tiloissa. Monitoimitalo tilana antaa erinomaisen mahdollisuuden luontevaan yhteistyöhön sen eri toimijoiden kesken.
Kahvila Kölli on auki ma-pe klo 10.00-15.30. Ruokalassa on myös ruokailumahdollisuus kouluruokailun jälkeen 12.00-13.00. Ruokalistat löytyvät Lahden Aterian sivuilta.
Jalkarannan vanhempainyhdistys järjestää koululaisille avointa toimintaa torstai-iltaisin. Liikuntasalissa ja näyttämöllä toimii useita liikuntaryhmiä.
Jalkarannan koulu
Monitoimitalo Jalossa sijaitsevassa Jalkarannan koulussa opiskelee 1-6 -luokkien oppilaita sekä yleisopetuksessa että luokkamuotoisessa erityisopetuksessa. Koulussa toteutetaan yleisopetuksen ja erityisopetuksen välillä mm. joustavia opetusjärjestelyjä.
Jalkarannan päiväkoti
Monitoimitalossa sijaitseva Jalkarannan päiväkoti tarjoaa lapselle hyvän ja terveen kasvun, leikistä, kavereista ja oppimisesta nauttien. Päiväkodin arjessa on tärkeää leikki, kestävä kehitys ja yhteisöllisyys. Päiväkodissa toimitaan päivittäin pienryhmissä, jotta lapsi saisi mahdollisimman paljon aikuisen turvaa ja huomiota. Toimintaan kuuluu myös retket, liikkuminen ja leikkiminen lähiluonnossa. Tavoitteena on lapsen myönteinen, innostunut ja tutkiva asennoituminen ympäristöä kohtaan. Lähellä oleva Tapanilan metsä mahdollistaa säännölliset metsäretket ja upea Vesijärvi houkuttelee laineiden äärelle.
Jalkarannan kirjastopiste
Omatoimikirjasto palvelee joka päivä klo 7-22. Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Siellä on tarjolla lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa, tapahtumia ja näyttelyitä. Kirjastoissa on käytössä langaton verkko, tietokoneita ja yleisimmät tietokoneohjelmat.
Puhelinnumerot
+358 50 398 5330
Verkkosivut
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Monitoimitalo Jalo verkkosivu
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Jalkarannan koulu verkkosivu
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Jalkarannan kirjastopiste verkkosivu
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Jalkarannan päiväkoti verkkosivu
- Uuteen ikkunaan avautuva ulkoinen linkki Jalkarannan ryhmä, avoin varhaiskasvatus verkkosivu
Mukkulan peruskoulu
Yksikössä annetaan opetussuunnitelman mukaista opetusta yleisopetuksessa vuosiluokilla 1-9. Yleisopetuksen lisäksi yksikössä on alueellisen erityisen tuen luokkamuotoista opetusta vuosiluokille 1 ja keskitettyä erityisen tuen luokkamuotoista opetusta vuosiluokille 1-9. Ensimmäisen ja toisen vuosiluokan sekä keskitetyn erityisen tuen oppilaille järjestetään iltapäivätoimintaa yksikössä.
Mukkulan koulun pihapiirissä toimii myös Mukkulan päiväkodin esiopetus.
Puhelinnumerot
+358 44 482 6299
Palveluajat:
Möysän peruskoulu
Möysän koulu sijaitsee Lahden keskustan tuntumassa kauniin Joutjärven ja luonnon läheisyydessä. tilat. Koulun esikoulutiloissa toimivat myös Möysän päiväkodin esikouluryhmät. Teemme yhteistyötä esikoulun kanssa viikoittain. Möysän koulussa opiskellaan yleisopetuksen luokissa vuosiluokilla 1-5. Koulussa opitaan myös alueellisella erityisen tuen 1-2e -pienluokalla. Koulussa noudatetaan Lahden kaupungin opetussuunnitelmaa.
Puhelinnumerot
+358 44 482 6652
Palveluajat:
Renkomäen peruskoulu
Renkomäen peruskoulu toimii monitoimitalo Aurassa. Koulussa opiskelevat 1.-6. luokat sekä vaativan erityisen tuen luokat 0.-9.
Renkomäen koulu on perustettu vuonna 1901 ja sijaitsee Lahden kaupungin eteläosassa.
Käyntiosoite
15680 Lahti
Puhelinnumerot
Palveluajat:
Renkomäen koulun vaativan erityisen tuen luokat
1.1.2023 alkaen Renkomäen koulun vaativan erityisen tuen luokissa (ent. Ali-Juhakkalan koulu) 0 – 9 opetus tapahtuu toiminta-alueittain tai yksilöllistetyn oppimäärän mukaan oppiaineittain.
Vaativan erityisen tuen luokat ovat osa Renkomäen peruskoulua ja toimii uusissa Renkomäen monitoimitalo Auran tiloissa.
Eteläisessä Lahdessa sijaitsevaan erityisen tuen luokkiin oppilaat tulevat koko Päijät-Hämeen alueelta. Koulussa opetus tapahtuu toiminta-alueittain tai yksilöllistetyn oppimäärän mukaan oppiaineittain. Kaikilla oppilailla on pidennetty oppivelvollisuus. Koulun yhteydessä toimii myös iltapäivätoiminta.
Opetus järjestetään toiminta-alueittain. Kunkin oppilaan kohdalla erityinen tuki suunnitellaan yksilöllisesti oppilaan HOJKSiin yhteistyössä oppilaan, huoltajan, opetushenkilöstön ja tarvittavien muiden ammattilaisten kesken.
Käyntiosoite
15680 Lahti
Puhelinnumerot
+358 50 387 9726