Siirry sisältöön

Perhepäivähoito

Padasjoen kunta

Perhepäivähoito on varhaiskasvatuksen vaihtoehtoinen toimintamuoto päiväkodin rinnalla. Perhepäivähoitaja on kunnan työntekijä, joka toteuttaa hoito- ja kasvatustyötä omassa kodissaan. Hänen työtään ohjaa ja valvoo varhaiskasvatuksen ohjaaja.

Perhepäivähoitajalla voi olla hoidossaan, hoitajan omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien, neljä kokopäiväistä lasta sekä yksi osapäiväinen esiopetuksessa tai koulussa oleva lapsi.

Perhepäivähoito on kodinomaista varhaiskasvatusta.

Maksullisuus: Palvelu on maksullinen

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki

Alue: Padasjoki
Palvelun kieli: Suomi

Toimi näin

Hakemus varhaiskasvatukseen on tehtävä viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.

Mikäli varhaiskasvatuksen tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista, koulutuksesta tai muutosta toiseen kuntaan työn tai opintojen takia eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, varhaiskasvatuspaikkaa on haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Varhaiskasvatukseen haetaan eDaisy-toiminnanohjausjärjestelmän kautta.
Linkki https:\padasjoki.daisynet.fi\eDaisy

Tutustumiskäynneistä voi sopia suoraan perhepäivähoitajan kanssa.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada äitiys- ja vanhempainrahakauden jälkeen aina koulun alkuun asti.

Yhteystiedot

asioi paikan päällä

Majavan päiväkoti

Majavan päiväkodissa toimii esiopetusryhmä, 2-4-vuotiaiden sekä 5-6-vuotiaiden lasten ryhmät. Majavan päiväkodissa on omavalmistuskeittiö sekä varhaiskasvatusjohtajan toimisto.

Käyntiosoite

Majavatie 25
17500 Padasjoki

Postiosoite

Kellosalmentie 25
17500 Padasjoki

Puhelinnumerot

Majavan päiväkodin ryhmät +358 44 720 2015 (klo 6.30-17.00) , varhaiskasvatusjohtaja Minna Myllykangas +358 44 720 2087 (mieluummin sähköpostia))
+358 44 720 2015
5-6-vuotiaiden lasten ryhmä
+358 44 052 9378

Palveluajat:

Normaalit palveluajat
Ma–pe 06:30–17:00