Siirry sisältöön

Lukiokoulutuksen opiskelijahuolto

Orimattilan kaupunki

Lukiokoulutuksen opiskelijalla on oikeus opiskelijahuoltoon, joka edistää hänen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveyttään ja hyvinvointiaan ja siten tukee opiskelua ja oppimista. Opiskelijahuoltoa ovat esimerkiksi terveydenhoitajien, psykologien ja kuraattorien palvelut.

Opiskelijahuollon järjestämisestä ovat vastuussa oppilaitos ja sen sijaintipaikkakunta. Ne järjestävät huollon kaikille lukio-opiskelijoille riippumatta siitä, minkä kunnan asukkaita nämä ovat.

Opiskeluhuoltotyöllä tuetaan opiskelijoiden opiskelua, terveyttä ja hyvinvointia koulussa. Erkko-lukion opiskeluhuoltoryhmä vastaa koulun opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Ryhmä kokoontuu kaksi kertaa lukuvuodessa, syyslukukauden alussa ja kevätlukukauden lopussa, sekä muulloin tarvittaessa. Siihen kuuluvat johtoryhmä, terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi ja etsivä nuorisotyöntekijä.

Opiskelijan tuki - ryhmä vastaa koulussa yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttamisesta ja arvioinnista. Ryhmän jäsenet ovat rehtori tai apulaisrehtori, opinto-ohjaaja ja yksi ryhmänohjaaja jokaiselta vuositasolta. Ryhmä kokoontuu kerran jakson aikana ja muulloin tarvittaessa. Ryhmän kokouksiin voidaan tarvittaessa kutsua esim. opiskelija tai hänen huoltajansa sekä muita asiantuntijoita. Tarvittaessa ryhmä ohjaa käsiteltävät asiat asiantuntijaryhmään.

Asiantuntijaryhmä kootaan yksittäisen opiskelijan tai opiskelijaryhmän tuen tarpeen selvittämiseksi ja opiskeluhuollon palveluiden järjestämiseksi. Ryhmän kokoaa se opetushenkilöstön tai opiskeluhuollon palveluiden edustaja, jolle asia työtehtävien perusteella kuuluu. Ryhmän monialainen kokoonpano perustuu tapauskohtaiseen harkintaan ja käsiteltävään asiaan. Asiantuntijoiden nimeäminen ryhmän jäseneksi ja muiden yhteistyötahojen tai opiskelijoiden läheisten osallistuminen ryhmän työskentelyyn edellyttää opiskelijan tai huoltajan suostumusta.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Orimattila
Palvelun kieli: Suomi

Yhteystiedot

asioi paikan päällä

Erkon yhteiskoulun lukio

Erkon yhteiskoulun lukio Orimattilassa on keskikokoinen, urheiluun ja robotiikkaan sekä viestintään painottava oppilaitos.

Koko on vahvuutemme. Pystymme toteuttamaan uuden opetussuunnitelman ja ylioppilaskokeen edellyttämää opetusta kohtuullisen kokoisissa opetusryhmissä. Tunnemme toisemme ja opiskelijoiden mukaan koulun henki on erinomainen.

Erkon yhteiskoulun lukioon tullaan keskimäärin 8,3-8,5 keskiarvoilla. Ylioppilaskirjoitusten tulokset vastaavat kunkin omaa koulumenestystä. Meiltä saa hyvät eväät jatko-opintoihin ja työelämään.

Valinnaisuus on laaja: 65 erilaista opintojaksoa/kurssia pakollisten opintojaksojen/kurssien lisäksi. Erikoisuutemme ovat syksyllä 2019 alkaneet urheilu - ja robo-medialinjat.

Lisätietoja löydät Erkko-lukion omilta sivuilta https://erkkolukio.fi/ sekä Facebookista ja Instagramista.

Käyntiosoite

Koulutie 17
16300 Orimattila

Puhelinnumerot