Koulukuljetus
Orimattilan kaupunki
Yleiset periaatteet
Kaupunki järjestää peruskoulun oppilaalle koulukuljetuksen, kun yhdensuuntaisen koulumatkan pituus kodin tonttiliittymän kohdalta
lyhyintä jalankulkukelpoista reittiä määritellylle lähimmälle koulun mittauspisteelle ylittää viisi (5,0) kilometriä.
Koulukuljetus järjestetään esiopetusoppilaalle ja luokilla 1 – 2, kun yhdensuuntainen koulumatka ylittää kolme (3,0) kilometriä. Näissä
tapauksissa oppilas on automaattisesti oikeutettu koulumatkaetuuteen. Koulu tiedottaa lukuvuosittain huhtikuussa koulumatkaetuuteen oikeutettuja oppilaita. (Esiopetuksen oppilaiden tulee kuitenkin tehdä aina erillinen hakemus)
Koulukuljetus järjestetään harkinnanvaraisesti erityisistä syistä myös em. lyhyemmille koulumatkoille, mikäli koulumatka on oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioiden vaarallinen tai oppilaan terveydentila sitä vaatii (lääkärintodistus/asiantuntijalausunto). Tällöin kuljetus
järjestetään määräaikaisesti.
Tien vaarallisuuden arvioinnissa käytetään mm. koululiitu-ohjelman luokitusta tai arvioinnin ohjeena saattaa olla mm. hallinto-oikeuden
päätökset. Harkinnanvaraista koulumatkaetuutta tulee hakea kirjallisesti lomakkeella, joka osoitetaan kyseisen koulun rehtorille.
Päätöksen harkinnanvaraisesta koulumatkaetuudesta tekee rehtorin esityksen perusteella opetuspäällikkö.
HUOM! Koulukuljetusta ei järjestetä kilometrirajojen ylittyessäkään, mikäli oppilas on hakeutunut toissijaiseen kouluun.
Kaupungin velvollisuus ei ole järjestää koulukuljetusta koko koulumatkalle, jolloin oppilaan tulee varautua kulkemaan omatoimisesti enintään kuljetusoikeuteen määritelty kilometriraja, joka on esi-1. ja 2.luokkalaisella 3,0 km ja 3.luokasta eteenpäin 5,0 km. Laskennallinen kävelyyn käytettävä aika on 15 min / km.
Oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa perusopetuslain mukaan kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas lukuvuoden alkaessa on täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään 3 tuntia. Mikäli koulumatkaan käytetty aika ylittyy, tulee huoltajan olla yhteydessä kouluun ja sopia koulumatkaan käytetyn ajan seurannasta.
Yhteystiedot
Koulukuljetukset
Verkkosivulta löydät tietoa koulukuljetuksista Orimattilasta
Opetuspalvelut Orimattila
Löydät verkkosivulta tietoa Orimattilan opetuspalveluista.
Peda.net Orimattila, koulukuljetukset
Peda.net Orimattila, koulukuljetukset