Diakoniatyön leirit
Hollolan seurakunta
Toivotko taukoa arkeen, virkistystä, uusien ihmisten kohtaamista? Leirit järjestetään leirikeskuksessa lähellä luontoa. Leiripäivät koostuvat ohjatusta ohjelmasta, ruokailuista ja vapaa-ajasta. Leirikeskuksessa yövytään muutaman hengen yhteisissä huoneissa.
Leirin kustannukset ovat kohtuulliset ja hinta kerrotaan etukäteen. Leirin maksu kattaa leiristä aiheutuvat kustannukset. Leirimaksuun voi kysyä vapautusta diakoniatyöntekijältä taloustilanteen perusteella.
Toimi näin
Hae mukaan leirille ilmoittautumalla leiriesitteessä mainitulla tavalla määräaikaan mennessä.
Kenelle ja millä ehdoin
Diakoniatyössä toteutetaan leiri eläkeikäisille kerran vuodessa. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet verkkosivuilta tai oman alueen diakoniatyöntekijältä.
Yhteystiedot
Hämeenkosken leirimaja
Leirimaja sijaitsee Pääjärven rannalla 4,5 kilometrin päässä Hämeenkosken keskustasta ja 34 kilometriä Lahdesta. Päärakennuksessa sijaitsee sali, joka liukuovella yhdistyy ruokailutilaan, keittiö ja majoitustilat 38 henkilölle.
Leirikeskus toimii ”omatoimi periaatteella”, eli ateriapalveluita emme tarjoa. Leirikeskuksen keittiö on vuokraajan käytössä.
Rantasauna sijaitsee kivenheiton päässä päärakennuksesta järven rannassa. Rantasaunalta saman katon alta löytyy puulla ja sähköllä lämpiävät saunat. Puusaunan pukuhuoneessa on myös takka. Laiturilta voi pulahtaa virkistävään Pääjärveen ja rannalla on myös nuotiopaikka.
Käyntiosoite
16800 Hämeenkoski
Puhelinnumerot
+358 44 524 6181
Kalliopirtin leirikeskus
Kalliopirtti sijaitsee Oriharonjärven rannalla Kärkölässä. Päärakennuksessa sijaitsee ruokailu-, kokoontumis- ja majoitustilat. Alueella sijaitsee myös vanha Kalliopirtti, jossa on neljä majoitushuonetta.
Virkistysmahdollisuuksia tarjoavat kauniissa rantamaisemassa mm. ulkonuotiopaikka, leirikirkko ja nurmikenttä. Talvella avantouintimahdollisuus. Kalliopirtillä on mahdollisuus sekä omatoimiseen viihtymiseen että ohjattuun toimintaan. Tarjolla on toiminnallisia paketteja leirikouluista aikuisryhmiin. Henkilökunta räätälöi sopivan paketin vierailuusi Kalliopirtillä.
Kalliopirtin keittiöstä vastaa Compas Group Amica. Omatoiminen keittiön käyttö on mahdollista lokakuusta huhtikuuhun.
Käyntiosoite
16610 Kärkölä
Puhelinnumerot
+358 44 524 6181
Parinpellon leiri- ja kurssikeskus
Parinpellon leirikeskus sijaitsee Vesijärven rannalla lähellä kuvankaunista Hollolan keskiaikaista kivikirkkoa, lyhyen ajomatkan päässä Messilästä ja Lahdesta.
Päärakennuksessa sijaitsee ruokailu-, kokous- ja majoitustilat. Tiloissa on ajanmukaiset AV-laitteet ja langaton verkkoyhteys. Lisäksi alueella on monia muita yöpymismahdollisuuksia.
Virkistysmahdollisuuksia tarjoavat mm. kota, rantasauna, leikkipuisto, pallokenttiä sekä vanhaan navettaan kunnostettu sisäliikuntatila. Kolmentoistahehtaarin leirikeskusalueella on rantaviivaa puolisenkilometriä.
Parinpellossa on mahdollisuuksia sekä omatoimiseen viihtymiseen että ohjattuun toimintaan. Tarjolla on toiminnallisia paketteja leirikouluista aikuisryhmiin. Henkilökunta räätälöi sopivan paketin vierailuusi Parinpellossa. Lisäksi meiltä voi kysyä tarjousta myös catering-palveluista.
Henkilömäärä ja majoitusmahdollisuus 70 hlölle.
Käyntiosoite
16710 Hollola kk
Puhelinnumerot
+358 44 524 6181
Särsjärven leirikeskus
Särsjärven leirikeskuksessa Padasjoella voi järjestää leirejä, retkiä ja erilaisia juhlatilaisuuksia. Majoitus ja upeat ulkoilumahdollisuudet takaavat unohtumattoman toimintaympäristön eri tasoisille–ja ikäisille ryhmille.
Leirikeskuksen sali on mitä parhain perhejuhlien ja tapahtumien pitopaikka. Sali jakaantuu kahteen osaan ja suurikokoista eteisaulaakin voi käyttää ryhmätyötilana. Majoituspaikkoja Särsjärvellä on 46. Majoitus tapahtuu pääosin neljän hengen huoneissa, joissa on kerrossängyt.
Päärakennuksesta löytyy sähkösauna. Särsjärven rannalla on myös kesäkäytössä oleva puulämmitteinen rantasauna.
Keittiö on ryhmän käytössä, mikäli ammattitaitoista väkeä löytyy käyttämään keittiön laitteita. Tarvittaessa voimme auttaa ruokahuollon järjestämisessä
Käyntiosoite
17500 Padasjoki
Puhelinnumerot
+358 44 524 6181
Ota yhteyttä diakoniin
Ota yhteyttä alueesi diakoniatyöntekijään ja kysy lisää!
Verkkosivuilta löydät tietoa seurakunnan toiminnasta ja tiloista
Hollolan seurakunnan verkkosivuilta löydät tietoa seurakunnan toiminnasta ja tiloista. Sivuilla myös työntekijöiden yhteystiedot .